Rullaluistelijan talviharjoittelu

Rullaluistelijan talviharjoittelu

Se että murtsikkaa ei kesällä harjoitella Suomen hangilla on selvää. Mutta miten käy rullaluistelijalta talvitreeni? Juha Ruokonen kertoo, että ainakaan hänelle ei harjoitteluaktiviteettien löytyminen ole ongelma.

– Hiihto ja pikaluistelu ovat erinomaista harjoitusta. Ja tuleehan talvella myös rullaluisteltua. Itse olen treenannut esimerkiksi parkkihallissa. Olen päässyt rullaluistimille myös esimerkiksi Esport Arenassa ja Lahden suurhallissa, Juha Ruokonen kertoo.

– Lenkkiä on myös tullut vedettyä sekä juosten että sauvakävellen. Tietenkin myös normaalit punttitreenit kuuluvat ohjelmaan.

Urheilu on nykyisin osa Ruokosen arkea. Vielä vuonna 2002 hänen elopainonsa oli kuitenkin peräti 150 kiloa. Elämänmuutoksen myötä painoa lähti kahdessa vuodessa 64 kiloa. Sen jälkeenkään mies ei ole jäänyt sohvalle makailemaan.

Juha Ruokonen on ollut FRWD-urheilutietokoneen käyttäjä jo vuodesta 2005, ja hän on syöttänyt tietojaan myös Traxmeet-palveluun.

– Traxmeetin hauskin ominaisuus on mielestäni se, että omaa tekemistään voi vertailla kavereiden suorituksiin. Esimerkiksi suunnistuksessa tuloksena on todella mielenkiintoista infoa.

Ruokonen on sikäli harvinainen urheilija, että hänen vuottaan on vaikea jakaa harjoitus- ja kilpailukauteen. Tämä johtuu siitä, että hän on talvisin aktiivihiihtäjä.

– Niin, kilpailukausi on päällä lähes koko ajan. Keväällä on lajinvaihdon yhteydessä puolentoista kuukauden tauko. Samoin syksyllä haukataan pari kuukautta happea.

– Rullaluistelun osalta kauteni käynnistyy todennäköisesti 20. huhtikuuta Lahden hallikisoissa tai viimeistään 9.5. Loimaan Friday Mile -kilpailussa.

– Kauden ehdoton päätavoite on kuitenkin legendaarinen Le Mansin kisa kesäkuun lopussa. Tervetuloa kaikki kannustamaan!

Juha Ruokosen tiimin valmistautumista Le Mansin kisaan voi seurata täältä:
http://www.lemans2008.blogspot.com/