Lumien jälkeen lenkille

Lumien jälkeen lenkille

Talvi eteläisimmässä Suomessa on ollut vähäluminen, mutta pohjoisemmassa on saatu nauttia ihan kunnon hangista. Lumilla harva lenkkeilee, ja pelkkä talven pimeys saa monet laiskistumaan. Pikkuhiljaa tekee kuitenkin taas mieli kaivaa lenkkarit esiin. Miten kovaa uskaltaa lähteä liikkeelle pitkän tauon jälkeen? Traxmeetin ammattivalmentajista kysymykseen vastaa Seppo ”Nitti” Nuuttila.

– Tahko Pihkalan legendaarinen ohje ”kiiruhda hitaasti” pitää edelleen kutinsa. Kevään ensimmäisillä lenkeillä on turha murehtia, vaikka kuka juoksisi kovempaa ohitse. Pitkän tauon jälkeen kestää aikansa ennen kuin on taas omalla huipputasollaan, Seppo ”Nitti” Nuuttila kertoo. Kokenut kuntoilija hyötyy suuresti, jos on pitänyt kirjaa aiemmista harjoitussuoritteistaan. Nuuttilan mukaan kuntoilijan kannattaisikin aina pitää lukua siitä, mitä on tehnyt, minkälaisia syketasoja harjoittelu on tuottanut ja miltä harjoittelu on tuntunut.

– Jos taukoa on ollut pitkään, kannattaa tavoitteet aluksi laittaa aiemman aktiivikauden keskitasolle. Näin ainakin kolmen viikon ajan. Jos edellisistä kuntoiluista on vaikkapa neljä kuukautta, kestää huipputasolle uudelleen pääsy suunnilleen tuon saman ajan. Jos kuntoilu alkaa täysin nollasta, esimerkiksi vuosien tauon jälkeen, on Nuuttilan mukaan hyvä käydä jopa lääkärin kontrollissa.

– Lihaskunto on hyvä tarkastaa. Samoin se, että sydän jaksaa kovan kuntoilun rasitukset. Esimerkiksi kovasti ylipainoiselle voi kävely olla terveellisempi vaihtoehto kuin juokseminen.

– Aloittelevien kuntoilijoiden ongelma on yleensä se, että halun määrä on suurempi kuin järjen. Matka ei tapaa vaan vauhti, sanoo vanha viisaus. Lujaa pääsemisen tavoitteet kannattaa aluksi heittää mielestään.

Kaikille tauon jälkeen kuntoilun aloittaville Nuuttila suosittelee myös lihaskuntoharjoitteita. Hyvä ohjelma on yksinkertainen ja kotioloissakin toteutettava, jossa käydään läpi ainakin vatsaliikkeet, kyykyt, punnerrukset ja selän harjoitteet. Perussarjan toisto kaksi–kolme kertaa viikossa koituu hyödyksi myös lenkkipolulla.

Ja kunnon kohentuessakin kannattaa maltti pitää mielessä

– Moni aktiiviurheilijakin sortuu yliyrittämiseen. Kuntoilijalla ei kuitenkaan ole edes numerolappua rinnassa, kenellekään ei tarvitse näyttää. Kyseessä olet vain sinä ja sinun kuntosi. Sitä ollaan laittamassa järjestykseen, ei muuta.

Tutustu My Coach -valmennuspalveluun osoitteessa www.traxmeet.com/shop, ja hanki ”Nitti” henkilökohtaiseksi valmentajaksesi vain 10 euron kuukausihintaan.