Oikeat releet kevätlenkille

Oikeat releet kevätlenkille

Yleinen erhe kevätkuntoilussa on liikkeellelähtö liian kevyissä vaatteissa. Kannattaa uhrata ajatus vallitsevalle säätilalle ja hyödyntää vaatealan viimeisintä kehitystä, kertoo asiantuntija.

”Itsekin teen joskus sen virheen, että laitan varmuuden vuoksi talvella toppatakin lenkille päälle”, kertoo tuotepäällikkö Mikko Simos urheiluvälineiden maahantuoja Patrol Oy:stä. ”Sitten hikoilen lenkillä ja ihmettelen, miksei askel kulje.”

Liiassa vaatetuksessa juokseminen on epämiellyttävää. Kehon energia menee epätoivoiseen lämpötasapainon säilyttämisen yritykseen. Mutta aivan yhtä ikävää on puskea jäsenet jäässä – ja saattaahan siinä sairastuakin. ”Aluskerrastoksi kannattaa valita hengittäviä tekstiilejä. Esimerkiksi mikrokuidusta tehty T-paita on hyvä valinta. Se päästää kosteuden pois iholta”, Simos kertoo.

Vanha kunnon puuvilla on kunniakas materiaali, mutta ei enää mitenkään ihanteellinen urheiluvaatteissa. ”Puuvilla ei hengitä. Kosteus jää iholle, paita kastuu, ja jos joutuu pysähtymään voi olla vaikea päästä enää mukavaan lämpöön takaisin, puhumattakaan vaanivasta vilustumisvaarasta.”

Kevään muuttuvilla keleillä lyhyt yleinen säähavainnointi ja vilkaisu lämpömittariin ennen liikkeelle lähtöä on aina hyvä idea. Vaikka eilen olisikin ollut yli kymmenen astetta lämmintä, voi tilanne tänään olla ihan toinen. ”Tuulenpitävä takki on keväällä lähes aina toimiva ratkaisu”, Simos kertaa. ”Ja pää kannattaa suojata ohuella pipolla tai lippiksellä.”

Tekstiilien kehitys on niin nopeaa, että maallikkoa hämmentää. Aktiiviurheilijoiden arkipäivää ovat esimerkiksi vartalon mukaan leikatut juoksutrikoot, jotka muun muassa vähentävät nivusten hiertymiä. Vaatteisiin myös ommellaan erilaisia kankaita eri paikkoihin: selkään tukea, toisaalle hengittäviä elementtejä. Ja ommellaanpa vaatteisiin esimerkiksi hopealankaakin lämmönsäätelyä edistämään. ”Sama kehitys näkyy kuntoilijapuolellakin, joskin maltillisempana”, Mikko Simos sanoo. ”Teknisten ominaisuuksien kuten hengittävyyden lisäksi kuluttajat arvostavat vaatteiden ulkonäköä. Yleinen piirre on, että vaatteet ovat löysempiä kuin aktiiviurheilijoilla. Löysemmän vaatteen alta ei nimittäin heti näy, jos on vaikka päässyt kertymään vähän ekstraa vatsan ympärille!”