Tahko MTB näytti parastaan 10-vuotisjuhlissaan
Kesäkuun viimeisenä viikonloppuna juhlittiin Tahkolla 10-vuotissynttäreitä kesäsään ollessa mitä parhaimmillaan. Tahkon huikeat maisemat vetivät puolensa yli 1300 pyöräilijää. Mukana oltiin sekä koko perheen voimin nauttimassa isolla T:llä järjestetystä maastopyöräilytapahtumasta kuin myös testaamassa rajoja kuntoilumielessä.
Maastopyöräily kasvattaa suosiotaan vuosi toisensa jälkeen. Tämä suuntaus oli nähtävissä myös Tahko MTB -tapahtumassa, jossa jälleen tänä vuonna tehtiin uusi osallistujamääräennätys. Tapahtuman osallistujakaarti oli miesvoittoista, mutta vuosi vuodelta yhä enemmän naisia löytää lajin pariin. Tapahtuman maine on kiirinyt Suomen rajojen ulkopuolellekin ja ulkomaalaisten osuus on kasvussa. Siitä ovat pitäneet huolen muun muassa virolaiset ja latvialaiset.
”Olen ilolla pannut merkille, että nykyään Tahkolle tullaan nauttimaan maastopyöräilyviikonlopusta koko perheen voimin ”, kertoo Tero Hartikainen, Tahko MTB:n järjestelyvastaava. ”Viikonlopun aikana pystyi itse ainutlaatuisen MTB lenkin lisäksi viilamaan ajotekniikkaansa kuntoon ajokoulussa sekä osallistumaan kovatasoiseen mäkikisaan tai leppoisaan maantieajoon. Tapahtuman ajankohta on mitä mainioin aloittaa kesä-Suomi turnee juuri Pohjois-Savosta.”
Reittejä on useita pisimmän ollessa peräti 180 kilometriä. Suurin osa osallistujista kiertää 60 kilometrin reitin, jonka nopeimmat fillaroivat alle kolmeen tuntiin. Maltti on valttia Tahkollakin ja suuremmilta haavereilta on säästytty.
Juoksu 2x lentokenttä, AnttiKuitto
[20.10.2008]
[18.10.2008]
[8.10.2008]
Brysselin lenkki, JouniBackman
[24.9.2008]
























